资讯

Ministerit ovat joukolla lomalla heinäkuun puolivälistä elokuun alkupuolelle. Valtioneuvosto on julkistanut ministereiden ...
Passien, henkilökorttien ja aselupien maksuihin tulee muutoksia. Passi maksaa heinäkuun alusta lähtien 55 euroa, kun sen panee henkilökohtaisesti vireille. Sähköisesti vireille pantu passi maksaa ...
Satelliittikuvat paljastavat Iranin ydin- ja ohjustukikohtien vauriot Israelin pommituksissa. Maanalaisia tuhoja niistä ei ...
Suomen ja Venäjän raja ylitettiin laittomasti tiistaina 17. kesäkuuta Kiteellä. Ulkomaalainen henkilö otettiin kiinni tiistai ...
Myös Trumpien käytös paraatin yleisössä on kiinnittänyt huomiota. Somessa on puhuttu, kuinka presidentti näytti suorastaan ...
Merivartiosto sai hälytyksen hätätilanteesta, kun Airistolla purjehtinut veneilijä sai sairauskohtauksen. Veneilijän lisäksi ...
Bergenheimit kertoivat Apu-lehden tuoreessa haastattelussa, että Sean alkoi kärsiä vakavista oireista, kun perhe oli lomalla ...
Tamminen siirtyy valtiosihteeriksi eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps) erityisavustajan tehtävästä. Hän on aiemmin ...
Sokerittomien karkkien valikoima on kasvanut viime aikoina vauhdilla. Mutta onko niiden ostamisessa mitään järkeä?
Woltin Pohjoismaiden yhteiskuntasuhdejohtaja Olli Koski ei ota juridisiin riskeihin kantaa: "Nyt on pakko jatkaa näin." ...
Wilma Murrosta kiertää kova huhu – manageri kommentoi tiukasti: ”Eivät tunnu tietävän” Maaliskuussa hän oli psykiatrin ...
Kuluttaja-asiamies selvittää parhaillaan Lippu.fi:n tapaa ilmoittaa hintansa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n ...