Vasta keski-iässä läpimurtonsa tehnyt Walter Salles, 68, on Brasilian tunnetuin nykyohjaaja. Kotimaassa ja omalla ...
Yhdysvaltain korkein oikeus hylkäsi keskiviikkona presidentti Donald Trumpin määräyksen jäädyttää kaksi miljardia dollaria ...
Syksyllä ensi-iltansa saavan suurteoksen tuore sovitus kattaa Väinö Linnan trilogian kaikki kolme osaa. Väinö Linnan Täällä ...
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja John Ratcliffe on vahvistanut Financial Timesin tiedot, joiden mukaan ...
Onnekkaat on tragikomedia pyrkimyksesttä luokkanousuunja ja samalla kuvaus kahden erilaisen sisaruksen elämästä ja heidän ...
Palkkatasa-arvon kannatus on vahvistunut kolmessa vuodessa, Akavan Erityisalojen teettämästä kyselystä selviää. Akavan ...
Joukko suomalaisia teollisuusyrityksiä esittää hallitukselle lisätoimia kevään puoliväliriiheen. Koko vientiteollisuuden ala ...
Yhdysvallat ja Israel vastustavat Egyptin suunnitelmaa Gazan jälleenrakentamisesta, kertovat muun muassa NBC ja BBC. Egyptin ...
Palvelualojen ammattiliitto Pamin hallitus on hyväksynyt kaupan alan neuvottelutuloksen. Neuvottelutulos syntyi eilen Kaupan ...
Kunta- ja aluevaalien ehdokaslistat jätettiin eilen. Puhtaasti määrien valossa kokoomus on taas molempien vaalien ...
Yhdysvallat on keskeyttänyt tiedustelutietojen jakamisen Ukrainalle, kertoo Financial Times (FT) nojaten lähteisiinsä. Lehden ...
Elokuva- ja televisioalan lakko uhkaa suorien lähetysten toteuttamista tulevana lauantaina. Työnantajaliitto Palta kertoo, ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results