Liiketilassa toimi aiemmin kebabravintola. Yrittäjä kertoi Helsingin Uutisille syksyllä 2023 kauhistuneensa Sitratorin ...
Hakunila, Korso ja Koivukylä asuttavat melkein puolet Vantaan väestöstä, mutta niihin ei ole raskittu panostaa, kirjoittaja ...
Tikkurilan torilla käy sellainen vilske, ettei uskoisi, että on maaliskuinen maanantai. Torikauppiaiden kojut levittäytyvät ...
Poliisin mukaan olisi syytä epäillä, että pahoinpitelyt olisi tehty rikossarjan yhteydessä. Myös Vantaan Sanomat on ...
"Motiivina tässä oli puhtaasti fanien halu päästä tappelemaan ", sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Kalliomäki.
Sijaishuollon sosiaalityön asiakkaana on 739 lasta ja nuorta, jotka ovat iältään 0–21-vuotiaita. Asiakkaana olevat lapset ja ...
"Silloin kun saa vapaat kädet, syntyvät parhaimmat ja kauneimmat kakut", kotileipomon pyörittäjä sanoo. Leena Koivisto Tänään ...
Elektronisten avainten uusiminen ei vaadi lukkojen sarjoitusta, mutta avaimen kadottanut joutuu silti maksamaan jopa satoja euroja.
Viime aikoina julkaistujen tilastojen mukaan Vantaa on Suomen turvattomin kaupunki, ja nuorten rikollisuus on täällä kasvanut.
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果