Tutkimusryhmältäni valmistui tänä syksynä kaksi selvitystä nuorten talousosaamisesta: ensimmäinen yhteistyössä ...
Äänekosken taidemuseon kokoelmanäyttelyssä on leikkisyyttä ja huumoria. Näyttely on koottu museon viime vuosina saamista ...
Miinojen raivaamista on Ukrainassa jo nyt ainakin vuosikymmeneksi. Venäläiset miinoittavat lisää aina, jos saavat vallattua ...
Asuntosäätiön tutkimus paljastaa, että ruoanlaitto on suomalaisille mieluisin kotityö sukupuolesta ja asuinpaikasta ...
Ajankohtaisiin kierrätyskysymyksiin vastasi jäteyhtiö Mustankorkean viestinnän asiantuntija Päivi Peltola (ympyräkuvassa).
Oppilaan moniammatillisissa palavereissa istutaan jopa 10 koulutetun ihmisen voimin. Tämä vie resursseja, sillä luokissa voi ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (35) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Israel on aloittanut ilmaiskut Iraniin. Israelin asevoimat kertoo lausunnossaan tekevänsä iskuja Iranissa sijaitseviin ...
Entisen jääkiekkoilijan murha oli syyslomaviikolla suuri uutinen, jopa niin suuri uutinen, että se panee pohtimaan ...
Ajankohtaan nähden lauha sää jatkuu Suomessa viikonlopun ajan, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Tänään keli on myös ...
Georgialaiset päättävät tänään vaaliuurnilla maansa suunnasta parlamenttivaaleissa. Euroopan aidalla istunut hallitus on ...
Yhdysvaltalainen luottoluokitusyhtiö S&P Global Ratings on pitänyt Suomen luottoluokituksen ennallaan AA+-luokassa.