Pohjois-Korea kiistää lähettäneensä joukkoja Venäjälle käytettäväksi Ukrainan sodassa, sanoo maan YK-edustajiston jäsen.
Myrkytystietokeskukseen soitetaan pikkulapsen suusta löytyneestä nikotiinipussista useammin kuin joka toinen päivä, kertoo ...
Värittömät, ikkunoilla varustetut, korkeat kuutiot eivät suoraan sanottuna nosta mielialaa. Rakennusten ei kuulu kuitenkaan ...
Lahtelainen pörssiyhtiö on kärsinyt geopolitiikasta, mutta on saanut isoja tilauksia viime vuosina. Lahtelainen ...
Hollola on pitämässä kiinni Tiilikankaan koulun lakkauttamista koskevasta päätöksestään. Ensi vuoden budjetin käsittelyn ...
Toinen uteliaisuuttani herättävä kysymys ovat rikoksentekijöille tuomittavat korvausvastuut. Huomattaviakin summia määrätään, ...
Energiantuotannon päästöt ovat Lahdessa jo vähentyneet merkittävästi. Muilla sektoreilla muutos taas on hidasta, ja niiden ...
NBA:ssa nähdään tulevalla kaudella Lauri Markkasen lisäksi suomalainen apuvalmentaja, Memphis Grizzliesin Tuomas Iisalo.
Työllisiä oli heinä-syyskuussa 18 000 vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana, kertoo Tilastokeskus. Työttömiä oli ...
Lahtelaisen nuorison keskuudessa on tänä syksynä levinnyt poliisia huolestuttava ilmiö, jossa kiusaajille halutaan kostaa ...
Seksuaalirikoksista tuomittu entinen elokuvatuottaja Harvey Weinstein, 72, sairastaa luuydinsyöpää, kertoi Yhdysvaltain media ...
Venäjän presidentti Vladimir Putin on myöntänyt tunnetulle Venäjän propagandan levittäjälle, Johan Bäckmanille Venäjän ...