Tikkurilan torilla käy sellainen vilske, ettei uskoisi, että on maaliskuinen maanantai. Torikauppiaiden kojut levittäytyvät ...
"Motiivina tässä oli puhtaasti fanien halu päästä tappelemaan ", sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Kalliomäki.
Poliisin mukaan olisi syytä epäillä, että pahoinpitelyt olisi tehty rikossarjan yhteydessä. Myös Vantaan Sanomat on ...
Kirpputorin aukioloajat ovat tällä viikolla hieman erilaiset kuin tavallisesti. Liike avaa arkipäivisin kello kymmeneltä, ...
"Silloin kun saa vapaat kädet, syntyvät parhaimmat ja kauneimmat kakut", kotileipomon pyörittäjä sanoo. Leena Koivisto Tänään ...
Sijaishuollon sosiaalityön asiakkaana on 739 lasta ja nuorta, jotka ovat iältään 0–21-vuotiaita. Asiakkaana olevat lapset ja ...
Ruotsin-matka risteillen voi olla myös toisenlainen – ja hyvää vaihtelua perinteisille risteilyille. Sirpa Hytönen näki ...
Elektronisten avainten uusiminen ei vaadi lukkojen sarjoitusta, mutta avaimen kadottanut joutuu silti maksamaan jopa satoja euroja.
Toimistorakennuksen Fazer Café aukeaa arkisin kello 7.30 ja palvelee kello 18 asti. Lauantaisin ovet ovat auki 9–17.
Tähtivalmentaja Elastisen tiimissä viime vuonna kilpaillut Laura Ruusumaa on The Voice of Finlandin historian ylivoimaisin ...
Malmimäen puistoalueelle Hiekkaharjussa rakennetaan uusia valaistuja ulkoilureittejä. Tulossa ovat myös uudet kuntoportaat ja ...
Rakennusliike Peabilla on ennakkomarkkinoinnissa Tikkurilan Lummekuja 4:ään rakennettava 78 asunnon kerrostalo, johon tulee ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果